keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Lokakuun tiedote

Lokakuun tiedote on jaettu reppupostina kotiin.

Oppilaskunnan uusi hallitus

3.-6.-luokat ovat valinneet edustajansa oppilaskunnan hallitukseen. Oppilaskunnan vetäjänä jatkaa Markus Torniainen. Oppilaskunta kokoontuu pääsääntöisesti oppituntien aikana, mutta joskus myös koulupäivän jälkeen. Oppilaskunnan kokouksen aikana omassa luokassa käsitellyt asiat oppilas opiskelee itsenäisesti kotona.

Oppilaskunnan hallitus lukuvuonna 2010 – 2011 on

3A Alisa Hänninen ja Aaron Kapulainen
4A Maria Hämäläinen ja Kasper Paajanen
4B Oona Vuokio ja Juuso Neuvonen
5A Katri Puumalainen ja Aku Rahikainen
6A Jenni Puupponen ja Jesper Sammatti
6B Peppi Lokka ja Ulf Väisänen

Teemaviikko Otavan historiasta

Koulussamme järjestetään viikolla 45 teemaviikko, jonka aiheena on Otavan historia.

Teemaviikon yhden osan muodostaa valokuvanäyttely. Näyttelyä varten tarvitsisimme lainaksi vanhoja valokuvia Otavasta ja otavalaisista. Jos kotoanne löytyy sellaisia, olisi hienoa saada ne mukaan näyttelyymme. Kuvat skannataan ja suurennetaan näyttelyä varten.

Laittakaa kuvan mukaan mahdollisimman paljon tietoa esim. kuvan ottajasta, kuvissa esiintyvistä henkilöistä, kuvan ottopaikasta ja ajankohdasta tai tilaisuudesta, josta kuva on otettu. Kuvat laitetaan kirjekuoreen, jonka päällä on oppilaan nimi ja luokka, ja tuodaan luokanopettajalle pe 22.10 mennessä.

Palelee taas

Aamuisin koulun pihalla näkee sangen viluisia lapsia. Siispä on taas aika etsiä lämpimämpää vaatetta päälle. Ulkotakki, pipo ja hanskat auttavat asiaa paljon, samoin kengät voisi nyt vaihtaa umpinaisempaan malliin. Tarkistakaapa kotiväki, millaisissa vaatteissa lapsi aamulla lähtee kouluun ja ohjatkaa säänmukaiseen pukeutumiseen.

Muuta tiedotettavaa

- Erityisopettaja Anne Kovanen on poissa 4. - 8.10. Sijaisena on Lea Ollikainen.
- Hammashoitaja Marja Asikainen pitämät hammasvalistustunnit 1.-, 4.- ja 6.-luokkalaisille ovat tiistaina 5.10 (1A, 1Y, 4B, 6B) ja torstaina 21.10. (4A, 6A).
- 6.-luokkalaiset tutustuvat elokuvan tekoon pe 8.10.
- Ke 13.10. on 6A-luokan vanhempainilta.
- 6.-luokkalaiset lähtevät Mikkelin kaupunginorkesterin konserttiin Mikaeliin pe 15.10.

Reipasta syksyä toivottaa

Otavan koulun väki