perjantai 29. huhtikuuta 2011

Toukokuun tiedote

Toukokuun 1. tiedote on jaettu tänään reppupostina kotiin.

Kysely kodin ja koulun yhteistyöstä

Tästä asiasta lisätietoa edellisessä blogitekstissä.

Kaupunki siistiksi -kampanja

Perjantaina 6.5. osallistumme valtakunnalliseen Kaupunki siistiksi –kampanjaan, jonka tarkoituksena on siistiä lähiympäristöä kaikkien sen asukkaiden iloksi. Roskapäivänä jalkaudumme luokittain siivoamaan roskia Otavan keskustan alueelta. Mukaan kannattaa ottaa omat työkäsineet ja pieni muovipussi roskia varten. Urakan päätteeksi herkuttelemme munkeilla ja mehulla.

Yhteistyökumppaneitamme roskapäivän järjestämisessä ovat seuraavat otavalaiset yritykset:

Egimo Ky, K-market Otava, Kotileipomo Haapanen, Neste Otava, Otavan lähipalvelukeskus, Otavan Nahka ja Tekstiili, Otavan Sale ja Ravintola Huvikumpu. Kiitokset tuesta!

Muusta kevään ohjelmasta tiedotamme toukokuussa.

Kevätterveisin Otavan koulun väki

torstai 28. huhtikuuta 2011

Kysely kodin ja koulun yhteistyöstä

Otavan koulu on tehnyt nettiin kyselylomakkeen, jossa kysymme mielipiteitänne kodin ja koulun yhteistyöstä sekä muista koulun käytänteistä. Linkki kyselyyn lähetetään huoltajien sähköpostiin. Kyselyyn pääsee myös alla olevaa linkkiä klikkaamalla. Vastausaikaa on 6.5. saakka. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia.

Klikkaa tästä kyselyyn!

Hyvät huoltajat, olkaa aktiivisia ja vastatkaa kyselyyn. Teillä on paljon arvokasta tietoa ja kokemusta, jota tarvitsemme kodin ja koulun välisen yhteistyö kehittämiseen.

Mikäli kyselyn täyttäminen netissä ei onnistu, luokanopettajalta voi pyytää kyselystä paperiversion vaikka reissuvihkon välityksellä.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Huhtikuun tiedote

Huhtikuun tiedote jaetaan tänään reppupostina kotiin.

Kevät tuo tullessaan märät sukat…

Lumet sulavat koulun pihalta kevään edetessä ja märkää on joka paikassa. Vain sadevarusteissa saa leikkiä vesileikkejä, mutta nyt kastuu muissakin leikeissä, koska piha on niin märkä. Kumisaappaat ovat ehdottomasti parhaat jalkineet tähän säähän, mutta niitä ei ihan joka jalassa näy. Elämme siis märkien sukkien aikaa, ja haju luokissa on usein sen mukainen.

Siispä toivomme, että reppuun pakataan vaihtosukat ja –vaatteet. Kuivissa vaatteissa on mukavampi olla eikä kevätflunssakaan yllätä niin helposti. Kotona vaatteet on hyvä vaihtaa päivittäin, sillä pihaleikeissä märäksi kastuneet sisävaatteet tuoksahtavat kuivuttuaankin keväisen likaisille.

Mitä jos koe ei mennytkään läpi?

Toisinaan käy niin ikävästi, että oppilas saa jonkun oppiaineen kokeesta hylätyn arvosanan (4½ tai sitä huonompi). Tämä tarkoittaa sitä, että oppilas ei ole suorittanut hyväksytysti kyseessä olevan oppiaineen koealueen oppisisältöjä.

Tällaisessa tapauksessa vanhemmat sopivat opettajan kanssa, uusitaanko koe vai jääkö hylätty arvosana voimaan. Opettaja voi antaa uusintakokeen sijaan korvaavan kirjallisen tehtävän, joka arvioidaan asteikolla hyväksytty – hylätty. Uusintakokeen tai korvaavan tehtävän hyväksytty suorittaminen nostaa arvioinnissa koealueen arvosanaksi 5-.

Huhtikuussa tapahtuu

Tiistaina 19.4. on Sibeliuksen helmiä -konsertti koko koululle liikuntasalissa. Konsertissa sellisti Jussi Makkonen ja säestäjä Rait Karm tutustuttavat oppilaat säveltäjä Jean Sibeliukseen ja hänen musiikkiinsa. Musisoinnin lomassa kerrotaan Sibeliuksen elämänvaiheista ja työstä sekä siitä, millaista taiteen tekeminen on.

Torstaina 21.4. Carmen Rodergasin tanssitunnit luokittain liikuntasalissa. Carmen on espanjalainen tanssija, tanssipedagogi ja koreografi, jolla on oma tanssikoulu Mikkelissä. Sisäliikuntavaatteet ja vesipullo mukaan.

21.4. tanssituntien aikataulu

5. ja 3. luokka klo 9.00 – 9.35
2. luokat klo 9.35 – 10.10
6. luokat klo 10.15 – 10.50
1. luokat klo 10.50 – 11.20
4. luokat klo 11.50 – 12.20

Muuta tiedotettavaa

- kouluterveydenhoitaja Piia Liukkosen tavoittaa puhelinnumerosta 044 794 4654
- erityisopettaja Anne Kovanen on poissa 13. – 14.4.2011
- talviliikuntavälineet on vietävä kotiin viikon 15 aikana
- 6. luokkalaiset ovat torstaina 5.5. Selvästi paras!- tapahtumassa seurakuntakeskuksessa

Kevätterveisin

Otavan koulun väki

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kuvatauluja, telkkareita, kirjoja tarjolla la 9.4.klo 10-14

MLL:n Otavan osasto järjestää kirppiksen koululla la 9.4. klo 10-14. Kirppispöytien lisäksi koulu myy käytöstä poistettuja ja ylimääräisiä tavaroita kuten kuvatauluja, telkkareita, piirtoheittimiä, faksi, kirjoja, levyjä, kasetteja ym. Myös kirjasto myy poistettuja kirjoja. MLL:n puffetissa voi nauttia pullaa ja kahvia.
Tervetuloa!

maanantai 4. huhtikuuta 2011

6B:n dokumenttiprojekti valmis

6B-luokan äidinkielen dokumenttiprojekti on valmis. Projektissa työstettiin kolme dokumenttielokuvaa, jotka ovat nyt nähtävissä 6B-luokan blogissa. Dokumenteissa esitellään Otavan koulua, kouluruokailua ja välituntien viettoa.

Projektissa oppilaat suunnittelivat, käsikirjoittivat, kuvasivat ja editoivat dokumentit itse.

6B-luokan blogiin pääset tästä.