Syksyn aikana on koululle jäänyt valtava määrä oppilaiden vaatteita. Löytötavarat on tällä viikolla koottu koulun keskikerroksen aulaan. Tutustumme löytövaatenäyttelyyn oppilaiden kanssa, mutta toivoisimme että myös kotiväki käyttäisi muutaman minuutin ja kävisi koululla katsomassa löytyisikö kadonneita varusteita.
Löytötavaroissa on tällä kertaa mm.
- n. 10 kpl verkka- ja ulkoiluhousuja
- n. 10 kpl collegepuseroita ja joitakin T-paitoja
- n. 10 kpl verkka- ja ulkoilutakkeja
- n. 10 pipoa
- n. 30 paria hanskoja
- kahdet sisäpelikengät
- n. 10 pyyhettä
- ja lisäksi vielä lukematon määrä kaikkea muuta.
Mikäli varusteet eivät löydä oikeaa omistajaa, lahjoitetaan vaatteet tämän viikon jälkeen hyväntekeväisyyteen.
maanantai 10. marraskuuta 2008
torstai 6. marraskuuta 2008
Marraskuun tiedote
Tervehdys kotiväki!
Vipinää välkälle!
3. – 7.11. vietetään Nuoren Suomen Vipinää välkälle! -viikkoa. Viikon aikana pyritään kannustamaan oppilaita liikkumaan välituntien aikana. Viikko huipentuu välituntiliikunnan maailmanennätysyritykseen torstaina 6.11. klo 9.45. Vipinää Välkälle! -kampanjaan voi tutustua osoitteessa http://nuorisuomi.fi/vipinaa_valkalle
Kampanjaan ilmoittautuneiden luokkien kesken arvottiin 340 liikuntavälinekassia. Yksi onnekkaista voittajaluokista löytyy meidän koululta, sillä arpaonni suosi 6B-luokkaa! Onnittelut heille!
Leikkivälkkä tiistaisin
Oppilaskunta leikittää 1. – 3. -luokkalaisia tiistaisin klo 10 välitunnilla koulun kentällä. Leikkivälkän ajaksi jalkapalloilijat siirtyvät koulun puoleiseen päätyyn pelailemaan. Leikkimään ovat tervetulleita erityisesti alaluokkien oppilaat! Leikin vetäjien luvalla voivat muutkin osallistua.
Löytötavarapäivät viikolla 46
Koulun löytötavarakaappeihin on kertynyt syksyn aikana paljon vaatteita ja muuta tavaraa. Esimerkiksi useampi hyväkuntoinen ulkoilutakki on otettu pihalta talteen.
10. – 14. marraskuuta on keskikerroksen aulassa esillä kaikki syksyn löytötavarat. Jos kotietsinnät jonkun tavaran löytämiseksi ovat olleet tuloksettomia, kannattaa ensi viikolla tulla koululle tutkimaan esillä olevia vaatteita ja tavaroita. Omat kamppeet saa tulla noutamaan pois!
Koululle jäävät vaatteet lahjoitetaan viikon 46 jälkeen hyväntekeväisyyteen.
Muuta tiedotettavaa
11. – 14.11. Terhi Schneck ja Heikki Oksa ovat Comenius -kokouksessa Belgiassa. Terhillä on sijainen, Heikin tunnit hoidetaan sekä otona että sijaisjärjestelyin.
Lomautukset ovat toistaiseksi onnellisesti ohi ja koulutyö jatkuu totuttuun tapaan. Syksyn viimeinen lomautuspäivä on syyslukukauden viimeinen koulupäivä eli lauantai 20.12., jolloin koulua on kaikilla oppilailla klo 8.30 – 11.30. Silloin lomautettuina ovat Heikki, Markus, Merja, Paula ja Terhi. Tarkempaa tietoa viimeisen koulupäivän ohjelmasta tulee joulukuun tiedotteessa.
Vanhempainyhdistyksen tiedote on paperitiedotteen liitteenä.
Pirteää syksyn jatkoa!
Terveisin Otavan koulun väki

maanantai 3. marraskuuta 2008
Vipinää välkälle!
3. - 7.11. vietetään Nuoren Suomen Vipinää välkälle! -viikkoa.Viikon aikana pyritään kannustamaan oppilaita liikkumaan välituntien aikana. Viikko huipentuu välituntiliikunnan maailmanennätysyritykseen torstaina 6.11. klo 9.45. Vipinää Välkälle! -kampanjaan voi tutustua osoitteessa http://nuorisuomi.fi/vipinaa_valkalle
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)