Tämä syyskuun kuukausitiedote on jaettu oppilaan mukana kotiin. Paperitiedotteen kääntöpuolella on vanhempainyhdistyksen tiedote.
Tervehdys kotiväki!
Lähiaikojen tapahtumia
Lauantaina 6.9. vietimme koulun urheilupäivää kolmiottelun merkeissä. Vaikka puolet opettajista oli lomautuksen takia poissa, saatiin kilpailut vietyä läpi onnistuneesti ja ihan aikataulun mukaan. Suuri kiitos tästä kuuluu 6. luokan toimitsijaporukalle, joka hoiti tehtävänsä hienosti! Kiitos myös kaikille innokkaille kilpailijoille ja onnittelut menestyneille!
Torstaina 11.9. pidettiin koululla poistumisharjoitus vaaratilanteiden varalta. Maanantain päivänavauksessa kerrattiin toimintaohjeet, mutta harjoituksen ajankohtaa ei kerrottu oppilaille etukäteen. Harjoitus sujui hyvin ja rakennuksesta poistuminen tapahtui rauhallisesti.
Tiedoksi
Syyskuun myötä aamut ovat kylmenneet eikä päivälläkään enää ole kovin lämmin, vaikka syksyisestä auringonpaisteestakin on toisinaan saatu nauttia. Nyt on aika pukea kunnolliset ulkovaatteet kouluun lähtiessä ja myös välitunneille. Siispä ulkotakki päälle - pipon ja hanskatkin saa laittaa.
Aamuisin koululle tulee oppilaita hyvin aikaisin, ensimmäiset jo klo 7.45. Kun koulupäivä alkaa vasta klo 8.30, jää odotteluaikaa turhan paljon. Kun ulkona ei tarkene seisoskella, osa oppilaista viettää aikaa tietokoneiden ääressä. Koulun väki kuitenkin toivoo, että lähellä asuvat oppilaat viettävät aamuisin aikaa kotona ja tulevat koululle vasta vähän ennen koulun alkua. Sovimme myös, että koulun tietokoneilla ei saa katsoa videoita YouTubesta. Vanhempien kyydissä aikaisemmin tulevat oppilaat voivat tulla sisälle lämmittelemään, mutta viimeistään klo 8.15 on siirryttävä ulos odottamaan koulun alkamista. Jos koulu alkaa 9.15, voi siihen saakka odottaa sisätiloissa esim. lukemisen tai piirtämisen parissa oppitunteja häiritsemättä.
Koska koululla ei ole yhtään kouluavustajaa, on koulukännykän viestien lukeminen satunnaista eivätkä viestit välttämättä tavoita ko. opettajaa. Poissaolot ym. tärkeät pyydämmekin ensisijaisesti ilmoittamaan soittamalla välituntien aikana p. 194 3066 tai 044 794 3066.
Valokuvaus on perjantaina 19.9. Luokkakohtaiset kuvausajat ilmoitetaan myöhemmin. Kun oppilas tuo kuvauslupalomakkeen kotiin, täyttäkää se ja palauttakaa koululle oppilaan mukana viimeistään kuvauspäivänä.
22. – 25.9. kuudesluokkalaiset ovat leirikoulussa Partaharjulla Pieksämäellä. Leirikoulun aikana Ansku-open ja Heikki-open muiden luokkien tunnit hoidetaan muiden koulun opettajien toimesta.
Syksyn ylimääräisten kiireiden takia koulun lukuvuositiedote on myöhässä. Se tulee pikapuoliin.
Koululle tarvittaisiin opettajien käyttöön naisten polkupyörä liikuntatuntien siirtymisiä varten. Löytyisikö kotoa ylimääräistä pyörää koululle lahjoitettavaksi? Oppilaan mukana voi laittaa viestiä koululle.
Mukavaa syksyä!
terveisin Otavan koulun väki