lauantai 26. maaliskuuta 2011

Omat kyvyt lavalla

video

Musiikin ja tanssin teemaviikko

Kuluneella viikolla koulussamme vietettiin musiikin ja tanssin teemaviikkoa. Ohjelmassa oli monenmoista musisointia ja liikkumista musiikin tahdissa. Viikon upeana huipentumana oli perjantain Omat kyvyt lavalla-konsertti. Konsertissa kaikki luokat esittivät musiikin tunneilla harjoiteltuja kappaleita ja kaikki pääsivät lavalle.

Tunnelmakuvia teemaviikosta löytyy blogin oikeasta laidasta. Omat kyvyt lavalla-konsertista on tulossa myös muutaman minuutin video lähiaikoina.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

maaliskuun tiedote

Maaliskuun tiedote on jaettu tänään reppupostina kotiin.
-------------------------------------------------------------------------------------
Musiikki- ja tanssiteemaviikko

Viikolla 12 vietämme musiikin ja tanssin teemaviikkoa, jonka ohjelma on seuraava:


Teemaviikon aikana on ohjelmaa myös omissa luokissa ja keskusradion kautta. Koulupäivät teemaviikolla ovat muuten lukujärjestyksen mukaiset.

Perjantain Omat kyvyt lavalla -tapahtumassa voivat esiintyä oppilaat, jotka harrastavat tanssia tai musiikkia (soittamista tai laulamista). Esitykset harjoitellaan omalla ajalla. Esiintyjät ilmoittautuvat omalle luokanopettajalle ja ilmoittavat samalla oman esityksensä keston.

Pukeutumisesta taas

Vaikka aurinko iltapäivisin lämmittää, ovat aamut edelleen kylmiä. Muistutamme siis jälleen kerran sään mukaisesta pukeutumisesta. Tässä vaiheessa talvea kerrospukeutuminen kannattaa; silloin vaatekerroksia voi vähentää päivän mittaan sään lämmetessä. Pipot pidetään edelleen päässä ja hanskat kädessä! Jalkaan kannattaa laittaa kumisaappaat siinä vaiheessa, kun lumet alkavat sulaa. Lätäkköleikkeihin ei ilman kumisaappaita välitunneilla pääse.

Ulkoliikunnassa muistetaan tämä sama asia. Toppavaatteissa liikkuessa tulee aivan liian kuuma, joten hiihtoa tai luistelua varten tarvitaan kevyempi vaatetus. Puetaan siis sopivasti vaatetta päälle, niin voidaan nauttia ulkoilusta aurinkoisessa kevätsäässä!

Kevätterveisin Otavan koulun väki

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kuvia hiihtoretkipäivästä

Hiihtoretkipäivää vietettiin tänään aurinkoisessa säässä. Hiihto sujui leppoisissa merkeissä ja eväät maistuivat. Ladulla ja taukopaikoilla näkyi paljon iloisia ilmeitä. Ainakin ensikommenttien perusteella päivä oli varsin onnistunut.

Tunnelmakuvia päivästä löytyy blogin oikeasta laidasta kahden diaesityksen muodossa. Samalla voi vastata myös kyselyyn, mikä oli hiihtoretkipäivässä parasta.

Kaksi luokkaa sekä ykköselle että kakkoselle

Ensi vuonna koulussamme on sopivan kokoiset alkuopetuksen luokat. Nyt on varmistunut, että alaluokkien yhdysluokkaopetus loppuu. 33 ekaluokkalaista ja 29 tokaluokkalaista jaetaan molemmilla luokkatasoilla kahdeksi eri ryhmäksi.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Talviliikuntapäivä

Tiistaina 15.3. vietämme koko koulun talviliikuntapäivää, jolloin kaikilla oppilailla on koulua klo 8.30 - 12.30.

Ohjelmassa on kolme eritasoista laturetkeä, joista oppilas voi valita taitotasonsa ja kuntonsa kannalta sopivimman. Jokaiselle retkelle lähtee koulun aikuisia, ja hiihtoporukat sovitaan hiihtovauhdin mukaan.

Laturetki 1. Akkalan lenkki n. 15 km (4.-6.lk)
Laturetki 2. Latupirtti n. 8 km (1.-6.lk)
Laturetki 3. Liukkolan laavu n. 4 km (1.-4.lk)

Jos omia suksia ei ole tai hiihtäminen ei terveydellisistä syistä onnistu, oppilas osallistuu kävelyretkeen Liukkolan laavulle. Tästä huoltaja ilmoittaa luokanopettajalle.

Jokaisella oppilaalla pitää olla reppu, johon pakataan lämmintä taukovaatetta ja koululta saatavat eväät. Koulun eväiden lisäksi voi ottaa mukaan omaa juomaa ja esim. suklaapatukan tai muuta omaa evästä. Limut, energiajuomat ja sipsit jätetään kuitenkin kotiin. Latupirtille ja Akkalaan hiihtävät voivat ottaa pikkusumman rahaa kahvilaostoksia varten.

Hiihtoretkellä tulee taatusti lämmin, joten pukeudutaan tuulenpitäviin, mutta kevyisiin ulkoiluvaatteisiin. Makkaranpaistotauolla voi sitten lisätä taukovaatetta päälle.

Vanhemmat toivotamme tervetulleiksi liikkumaan kanssamme, mutta eväitä emme valitettavasti voi tarjota. Otattehan siis omat eväät mukaan. Lapsen luokanopettajalle voi ilmoittautua.

Kevättalvisin terveisin Otavan koulun väki