Jatkossa Otavan koulun sivut löytyvät Pedanetista (klik).
Blogia ei enää päivitetä. Kiitos kaikille seuraajille ja tervetuloa Pedanet-sivuillemme.
torstai 9. kesäkuuta 2016
Ihanaa kesää!
Koko metsä opettaa
poluillansa kulkijaa:
Tuuli laulaa laulutunnin,
puro tanssii tanssitunnin,
sammalpatja painitunnin,
marjamätäs ruokatunnin.
Opit heinän huiskutuksen,
kaislikkojen kuiskutuksen,
kallioiden kuminaa,
suuren metsän huminaa.
Ihanaa kesälomaa!
Elokuussa tavataan taas!
perjantai 8. huhtikuuta 2016
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Kenen sukset?
Talviliikuntakausi on nyt ohitse. Siispä nämäkin hiihtovarusteet saa viedä kotiin. Koulun pihassa ne ovat suorastaan tarjolla ilkivallalle. Kaapeistakin saa viedä hiihto- ja luistelukamat kotiin.
perjantai 18. joulukuuta 2015
Hyvää joulua!
Kuva Pessi Kääriäinen
Joulun luonto
Katson joulun luontoa,
jäisen järven pintaa.
Katson joulun taivasta,
tähtien kirkasta loistoa.
Katson joulun säätä,
sataa kaunista lunta.
Katson joulun valoja,
revontulten värikästä hehkua.
Katson joulun puita,
kun kuusien päällä on lunta.
Pessi Kääriäinen, Anastasia Rosen ja Silja Vahlman
Rauhallista joulunaikaa
toivottaa Otavan koulun väki
Kuva Oona Salomaa
perjantai 6. marraskuuta 2015
Nenäpäivä-kahvilan tunnelmia
Innokkaat myyjät odottamassa asiakkaita kahvilan auetessa.
Reksikin ehti kahville.
Vitosluokka ostoksilla.
Meillä kaikilla oli niin mukavaa, vai mitä?
Kolmosluokka löysi Nenäpäivä-kahvilan pehmeimmät paikat :)
Otavan koulun Nenäpäivä-kahvila tuotti huikeat 727,60 euroa!
Kiitos kaikille, jotka olitte tekemässä hyvää yhdessä!
tiistai 3. marraskuuta 2015
Nenäpäivä-kahvila perjantaina 6.11.
Nenäpäivä-kahvila avoinna koulun keskiaulassa
perjantaina 6.11.2015 klo 10.00 - 13.00.
Myynnissä leivonnaisia, keksejä, mehua, kahvia ja teetä.
Kahvilan tuotto lahjoitetaan Nenäpäivä-keräykseen.
Lisäksi voi lahjoittaa ehjiä ja siistejä leluja, pelejä ja ulkoiluvälineitä
paikalliseen hyväntekeväisyyteen.
Keräyspiste on kahvilassa.
Tervetuloa herkuttelemaan ja tekemään hyvää yhdessä!
keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Turvallisuuspäivä 13.10.
Tiistaina 13.10. Otavan koululla oli turvallisuuspäivä. Paikalla oli Etelä-Savon Pelastuslaitoksen henkilökuntaa opastamassa turvallisuusasioissa. Saimme myös tutustua alkusammutusvälineisiin ja Pelastuslaitoksen kalustoon.
Pelastuslaitoksen miehistön valvonnassa teimme myös poistumisharjoituksia. Toisella kerralla rakennuksesta poistuminen sujui jo mallikkaasti ja kaikki pelastuivat!
Pelastuslaitoksen miehistön valvonnassa teimme myös poistumisharjoituksia. Toisella kerralla rakennuksesta poistuminen sujui jo mallikkaasti ja kaikki pelastuivat!
Ensimmäisen harjoituksen jälkeen saimme palautetta ja lisäohjeita.
Poistumisharjoitus päätettiin uusia.
Toisella kerralla poistuminen sujui ripeässä tahdissa ja rivit järjestyivät kentälle nopeasti.
Harjoituksen jälkeen saimme tutustua Pelastuslaitoksen kalustoon. Aikuiset harjoittelivat alkusammutusta.
Kiitokset Etelä-Savon Pelastuslaitoksen miehistölle mukavasta päivästä ja tärkeästä infosta!
maanantai 10. elokuuta 2015
Koulu alkaa, jippii!
Kivan kesän jälkeen koulu alkaa oppilailla ke 12.8. klo 8.30. Ensimmäisenä koulupäivänä opiskellaan klo 12.30 saakka. Torstaista lähtien opiskellaan keskiviikkona jaettavan lukujärjestyksen mukaisesti.
Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat oppilaat sekä huoltajat!
Terveisin Heikki Oksa, reksi
Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat oppilaat sekä huoltajat!
Terveisin Heikki Oksa, reksi
lauantai 30. toukokuuta 2015
Ihanaa kesälomaa!
Minä muutan kesäkoloon,
talven vaihdan kesäoloon.
Kuusten varjoon vaellan
ja suven syliin sukellan.
Metsässä saan kuljeskella.
tassutella sammalella.
Makustella mansikoita,
ketunleivänkannikoita.
Halaukseeni suljen koivun,
talven viimoista mä toivun.
Vilulle teen varaston,
kesähelle parast' on!
Ihanaa kesälomaa!
tiistai 26. toukokuuta 2015
Kisamenestystä urskissa
Tänään koulumme oli hienosti edustettuna koulujen välisissä kisoissa. Kisailijoita oli melkein jokaisessa lajissa, ja mitaleitakin tuli useita. Mitalisaldo oli 4 kultaa, 2 hopeaa ja 3 pronssia. Kisailijat tekivät loistosuorituksia ja hyviä sijoituksia tuli.
Tulokset löytyvät täältä (klik).
Tulokset löytyvät täältä (klik).
maanantai 27. huhtikuuta 2015
torstai 23. huhtikuuta 2015
Lontoon kuulumisia
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Perillä Lontoossa
Pitkä päivä takana ja vielä jatkuu. Tässä olemme tutustumassa liikuntatuntiin ja heti pääsimme osallisiksi. Matka meni hyvin 😊. Reippaita matkalaisia meillä.
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
Tervetuloa Otavan koulun matkailumessuille
Otavan koulun 4-6-luokkalaiset järjestävät perjantaina 19.12. klo 9.30 – 11.00 matkailumessut Otavan koululla. Messuilla 4B-luokka esittelee Pohjoismaita ja Balttiaa, 5B Euroopan maita ja 6AB Aasian maita. Lisäksi messuilla on esilla 4A-luokan Itämeriprojekti.
Oppilaat ovat pari/ryhmätyönä suunnitelleet ja valmistelleet matkailumessuosaston, jossa tutkittavana ollutta maata esitellään muulle koulun väelle sekä vanhemmille. Projektissa on hyödynnetty mm. äidinkielen, yllin, biologian, maantiedon, historian ja matematiikan sisältöjä. Messut on toteutettu uuden, v. 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman hengessä monialaisena oppimiskokonaisuutena.
Olette tervetulleita tutustumaan messuillemme!
Oppilaat ovat pari/ryhmätyönä suunnitelleet ja valmistelleet matkailumessuosaston, jossa tutkittavana ollutta maata esitellään muulle koulun väelle sekä vanhemmille. Projektissa on hyödynnetty mm. äidinkielen, yllin, biologian, maantiedon, historian ja matematiikan sisältöjä. Messut on toteutettu uuden, v. 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman hengessä monialaisena oppimiskokonaisuutena.
Olette tervetulleita tutustumaan messuillemme!
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Itä-Suomen suojatiepiirustuskilpailun voitto Otavan kouluun!
Pohjois-Savon Ely-keskus ja Liikenneturva järjestivät syksyllä 2014 suojatiepiirustuskilpailun Itä-Suomen alakoululaisille. Myös Otavan koulun oppilaita osallistui kilpailuun, johon lähetettiin satoja töitä.
Kilpailutöiden joukosta arvottiin voittaja. Onnetar suosi arvonnassa 4A-luokan Alexia, joka voitti itselleen hienon Jopo-polkupyörän ja pyöräilykypärän.
Onnittelut Alexille!
Kilpailusta voit lukea lisää täältä: Länsi-Savon uutinen
Kiitokset!
Kiitokset kaikille Otavan koulun Nenäpäivä-kahvilan asiakkaille
ja kahvilaan tuotteita lahjoittaneille.
Kahvilan tuotto 549,10 euroa lahjoitettiin Nenäpäivä-keräykseen.
torstai 30. lokakuuta 2014
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




























.jpg)
