keskiviikko 6. toukokuuta 2009

6a:n Lotalle ja Millalle menestystä kirjoituskilpailussa

6a-luokka osallistui Mikkelin kirjoittajien järjestämään kirjoituskilpailuun. Siinä oli aiheena "Yhdessä ja erikseen". Menestys oli erinomainen, sillä Lotta voitti kilpailun ja Milla tuli kolmanneksi. Palkinnot jaettiin viime viikolla. Seuraavassa tuloksia ja tuomarien luonnehdintoja palkituista kirjoituksista.

5. – 6. –luokkalaiset (sarjassa 151 osallistujaa)

1. sija Lotta Lokka, Päivä yhdessä Timpurin kanssa. Otavan koulu

Kertoja odottaa kerran vuodessa vierailevaa kirjeenvaihtokaveriaan Timpuria kylään. Hauska, menevästi kirjoitettu tarina erikoisesta ystävästä.

3. sija Milla Partanen, Pieni tyttö, Otavan koulu.

Ilman leikkikaveria jäänyt pieni Emma tapaa hämmästyttävän itsensä näköisen tytön, Ammen, jonka kanssa leikkiä. Lohduttava, onnellisesti päättyvä tarina.